Puoliväli

Niinkuin edellisessä postauksessa totesin niin puoliväli on nyt ohitettu. Mun hyvä vaihtarikaveri Zara lähti takas Australiaan ja sain paluulentotiedot YFUlta, ja nyt tuntuu ihan siltä että oisin ihan just kohta lähössä. Vaikka onhan tässä vielä (melkein) puolet ajasta jäljellä ja tiedän että paljon ehtii tapahtua ja on aikaa vielä vaikka mille. 

Mulla on taas elämä vaihtunut erilaiseksi täällä: muutimme perheen kanssa uuteen asuntoon, painiturnaukset on kaikki painittu (käyn vielä harjoituksissa kuitenkin muutaman viikon), aloitin taekwondon, menin koulun shakkikerhoon (sos mitä mun elämälle on tapahtunut) ja koulussa oppiaineet vaihtuivat.

Pienen fiksauksen jälkeen sain tänään vaihdettua mun lukujärjestyksen mulle mieleisemmäksi, ja nyt mulla on food class, "study period" eli hypäri, matikka ja writers craft eli luova kirjoitus. Tässä jaksossa mulla on tunnit vihdoinkin omanikäisten kanssa ja on kiva päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Oon vielä keinumassa hypärin ja musiikintunnin välillä, mutta meen huomenna varmaan juttelemaan opettajan kanssa ja katsomaan jos ottaisin musiikin hypärin tilalle.

Kaikkien muutosten ohella elämä sujuu tosi hyvin. Vieläkään ei oo tullut vastaan koti-ikävää tai isompia kriisejä ja "vaihtareille tyypillisiä huonoja päiviä" mulla on ollut tasan yksi. Tänään ystävänpäivänä mun host-isä anto mulle suklaata ja ihanan kortin, ja en tosiaan vois olla yhtään paremmassa perheessä kuin tämä <3

Dog Sled Trip

Vaihtovuoden odotetuu kohokohta -ja puoliväli on nyt ohitettu. Puolivälivalmennus ja kauan odotettu Dog Sled trip oli pari viikkoa sitten. Vaikka kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin kerron vähän tuosta koiravaljakkoajelumatkasta.

Dogsleddingiä varten kaikki vaihtarit jaettiin kolmeen, noin viidentoista henkilön ryhmiin. Jokaisessa ryhmässä oli yksi aikuinen YFUlta (mun ryhmässä mun host-isä!) ja kaksi ohjaajaa Chocpaw expeditionalsilta. Ekana päivänä lähdimme heti aamusta ja muutaman tunnin koiravaljakkoilun jälkeen pysähdyttiin lounastamaan. Sen jälkeen jatkoimme matkaamista, ja illaksi päädyimme leiriin. Leirit koostuivat kahdesta teltasta (joissa oli kaminat), nuotiopaikasta ja koirien kiinnittämisjutuista. Leiriin päästyämme purimme kelkat, haimme joesta vettä itsellemme ja koirille, sahattiin polttopuuta, autettiin kokkaamisessa ja teimme koirille pedit. Illalla kaikki olivat tosi väsyneitä ja menimmekin nukkumaan jo yhdeksän aikoihin. Seuraava päivä sujui samalla kaavalla, ajoimme koirien vetäminä pitkin metsiä ja siirryimme yöksi toiseen leiriin. Kolmantena päivänä matkasimme vain takaisin koirakenneliin ja söimme lounasta siellä.

Koko retki oli todella hieno kokemus. Parasta oli se, ettei kellonajasta ollut mitään tietoa ja sillä ei ollut mitään väliä. Melkein kolmen päivän olo ilman puhelinta luonnon keskellä oli tosi virkistävää. Juoksevan veden tai sähkön puuttuminen ei haitannut yhtään. Koska lämpötila oli pakkasen puolella (päivisin jotain -5 mutta yöksi kylmeni -16 asteeseen), kaikki nestemäinen jäätyi. Ekana päivänä mun piilarineste oli jäätynyt, ja kosteuspyyhkeet olivat myös jäätyneet käyttökelvottomiksi. Koirat olivat aivan ihania, ja musta on tulossa hirveää vauhtia koiraihminen. Mun lempparikoiran nimi oli Junkyard, ja se oli yks isoimmista koirista koko meidän ryhmässä. Sen luonne oli todella ihana: aina kun sitä kohti käveli, se ojensi tassunsa, ja kun sitä silitti se istahti syliin.

Sleeping time

Mun koirat Fallon (sokea), Lovey, Junkyard, Lazer ja Monster sekä sledding partner David

Mun host-isä, Junyard ja minä

Hypotermikkokoira, joka tarvitsi heinää myös päällensä ja joka lopulta otettiin telttaan nukkumaan

Vaihtarikilot

Niin ne vaihtarikilot. Joista kaikki varoittaa, mutta joista en oikein ole nähnyt kunnollisia blogipostauksia. Ihan ymmärrettävää kyllä, etteivät kaikki halua lihomisestaan kertoa kaikille netissä avoimesti.

Mun ruokavalio täällä on rutkasti epäterveellisempi kuin Suomessa, mutta ei mitenkään katastrofaalinen kuitenkaan. Pitäisi silti syödä enemmän kasviksia ja täysjyvätuotteita, ja vähemmän rasvaisia ja piilosokerisia ruokia. Alkuvuodesta mulla oli maastojuoksua 4 kertaa viikossa ja balettia kaksi kertaa viikossa. Maastojuoksu vaihtui painiin ja aloitin myös potkunyrkkeilyn. Lopetin baletin, mutta jatkoin vielä potkunyrkkeilyä ja painia, ja aloitin kotimatkojen kävelemisen autokyydin sijaan. Näiden lisäksi mulla on ollut joka päivä koulussa liikkaa. Eli olen liikkunut aika paljon, mutta silti olen lihonut. :(

Niinkuin joskus syyskuun alussa täällä kerroinkin, niin ekana koulupäivänä liikkatunnilla oli liikkatestit ja mitattiin pituus sekä ympärysmitat kaikkialta ja punnittiin. Nyt alkaa lukukausi olla lopuillaan ja tehtiin taas samat testit ja mittaukset. Hyi.

Juoksun piip-testissä olin taas luokan paras, ja muutkin testit menivät oikein hyvin. Kehitystä ei juoksun lisäksi huomattavasti ollut missään muussa, paitsi punnerruksissa, joissa sain korotettua alkuvuoden 13 punnerrusta 36teen! Tosi kivaa huomata, että painista ja potkunyrkkeilystä on jotain jäänyt käteen käsivarteen. Sen sijaan painossa ja kehon rasvaprosentissa ei ollut paljoa kehumista... Paino noussut muutaman kilon ja rasvaprosentti sekin kasvanut.

Iloisesti voin kyllä todeta etten näytä (vielä ainakaan) mitenkään pullerolta. Mitään huomattavaa ulkomuodonmuutosta ei ole tapahtunut, ja toivottavasti ei tapahdukkaan. Ostin viime viikonloppuna mekon promia varten, joka on toukokuun lopulla. Ja se mekko on kyllä sen verran tiukka, että mitään lihomisvaraa ei ole!

En ole mitään kriisiä tästä lihomisesta aiheuttanut, koska en tosiaan näytä pullerolta ja olen kuitenkin hyvässä kunnossa muuten. Ja ne kilot putoaa pois kun palaan takaisin. Ja siskot, älkää huoliko, kyllä mahdun lentokoneeseen sisään, ja ei, en ole niin painava että lentokone putoaa.

Christmas & New Year (& Niagara Falls)

Kaikkialla varoiteltiin, että jouluna viimeistään se koti-ikävä tulee, mutta mä selvisin joulunajan ikävöimättä. Joululomahan alkoi vasta 24. päivä, mutta mä skippasin jo vikan koulupäivän host-äidin kannustamana. Kesken päivän tulinkin katumapäälle ja suuntasin katsomaan koulun opettaja-oppilaat jääkiekkopeliä, joka oli lopetus koulupäivälle ja aloitus lomalle.

24.12.
Jouluaatto täällä, toisin kuin Suomessa, ei meinaa yhtään mitään. Päivä kului lähinnä siivotessa, ja iltapäivällä (Suomen illalla) skypetin Suomeen mun perheelle ja sukulaisille jotka oli meillä viettämässä joulua.

25.12.
Aamulla kello 7.30 Telsie ryntäsi mun huoneeseen ja kiskoi mut sängystä ylös. Yön aikana Santa oli käynyt täyttämässä olohuoneen lattian lahjoilla. Siis lahjat eivät olleet kuusen alla (tai no muutama lahja oli) vaan peittivät koko lattiapinta-alan. Mun host-isä oli asentanut sen metsästyskameran (toimii siis niin että kun jotain liikkuu (yleensä peura) niin kamera ottaa automaattisesti kuvan) olkkariin niin saatiin jopa kuva joulupukista! Isä jakoi lahjat sitä mukaa kun niitä ehti avata. Yllätyin saamastani lahjojen määrästä, sain ihan yhtä paljon kaikkea kuin kaikki muutkin. Sain mm. kosmetiikkaa, yöpuvun ja muita vaatteita, kaulahuivin ja kahdet hanskat, varpaanlämmittimiä, kalenterin, kuumaliimapistoolin ja liimaa, kaulakorun ja paljon suklaata. Myöhemmin päivällä muutama sukulainen isän puolelta tuli kylään.

26.12. eli Boxing Day
Boxing day on päivä jona kaikki kaupat pistävät kaiken alennukseen, vähänniinkuin Black Friday syksyllä. Mulla ei kuitenkaan ollut aikaa shoppailulle, sillä äidin puolen suku tuli meille. Ekat sukulaiset tulivat jo kahden aikoihin ja viimeiset lähtivät joskus yhdeksän aikoihin, eli koko päivä kului käytännössä sukulaisten parissa. Meillä oli "kalkkunaillallinen", johon sisältyi kalkkunan lisäksi perunamuussia, kinkkua, maissia, herneitä ja keitettyjä porkkanoita. Ikävöin graavilohta.



Seuraavana päivänä herätys oli taas aikaisin aamulla. Tiistain suunnitelmana oli päiväreissu Niagaran putouksille Erikan, Erikan host-serkun (USA) ja Zaran (Australia) kanssa. Putouksille on täältä noin kolmen tunnin ajomatka, joka sujui tosi nopeasti jutellessa ja neuloessa. Perillä kävimme tietysti katsomassa putouksia ja sen lisäksi pelaamassa erilaisia laser-pelejä ja minigolfaamassa. Söimme illallisen Jungle Cafessa, joka on viidakkoaiheinen ravintola. Tunnelma oli tosi viidakkoinen ja söin savustettua lohta joka oli niiiiin hyvää melkein 4 kuukauden lohettomuuden jälkeen.

Zara (Australia), Sam (USA), Minä, Erika (Suomi)

Niagra Falls

USA:n pikkuputoukset

Kanadan puolen putoukset

Uusivuosi sujui mukavasti Erikan luona kaveriporukalla juhliessa. Meitä oli neljä vaihtaria ja kaksi kanadalaista, ja koko ilta ja yö olivat loistavat! Ilotulituksia ei täällä nähty lainkaan mutta vaihtuuhan se vuosi ilman niitäkin. Jäätiin kaikki Erikalle yöksi ja seuraavana päivänä leikittiin Oil Springsin leikkipuistossa ja pelattiin korttia. Oli tosi kiva uusivuosi.

Montreal

Viimeviikolla tiistaina koulun jälkeen suuntasin Erikalle yökylään ja aamulla heti viiden jälkeen herätyskello soi. Sitten matkamme kohti Montrealia alkoi! Erikan host-äiti heitti meidät juna-asemalle, ja sitten matkasimme junalla Toronton kautta Montrealiin. Matka sujui rattoisasti syödessä, letittäessä ja jutellessa. Eka juna oli aikataulussa melkein 40 minuuttia myöhässä, joten junien vaihtoaika oli vaan pari minuuttia, mutta ehdittiin ajoissa junaan ja päästiin perille Montrealiin!

Montrealissa meitä vastassa olivat Vera (Hollanti), Danika (Australia) ja Ella (Hollanti). He olivat kaikki tosi innoissaan meidän tulosta ja oli tosi kivaa nähdä heitä alun orientaatioleirin jälkeen. Pieni hämmennys iski kun näin Ellan: olin koko matkan suunnitteluajan luullut hänen olevan eräs toinen Ella, mutta positiivinen yllätys tämä oli kuitenkin. Yövyimme kaksi ekaa yötä Ellan host-perheen luona.

Torstaina lämpötila oli alle -15 C mutta se ei meitä estänyt lähtemästä ulos reippailemaan. Käytiin Vieux Port:illa ja Montreain vanhassakaupungissa. Iltapäivä vietettiin underground cityssä shoppaillen. Heti kyllä huomasi suurkaupungin eron pikkukaupunkiin! Metro ja bussit toivat paljon vapautta mutta ihmisen ystävällisyydestä ei näkynyt jälkeäkään. Tuli ihan semmoinen olo että olisi Suomessa! Kukaan tuntematon ei tervehtinyt, kysynyt kuulumisia, availlut ovia tai pyydellyt anteeksi joka välissä. Ja jos itse pyysi anteeksi tai piti ovea auki ei minkäänlaista vastakaikua. Loppuenlopuksi oon tosi tyytyväinen mun kotikaupunkiin (kylään) Petroliaan, jossa kaikki on ystävällisiä kaikille.

Perjantai sujui taas joululahjashoppailun merkeissä, mutta lauantai oli toimeliaampi päivä. Aamupäivällä leikimme ulkona lumessa ja iltapäivällä suuntasimme YFU:n joulujuhlaan Montrealin ulkopuolelle. Juhla järjestettiin saksalaisen vaihtarin Davidin kotona, ja siellä tapasimme myös pian (Saksa), Marchellon (Italia) ja Jessican (Australia). Joulujuhla oli rennompi kuin Sarnian juhla, jossa vaihtareita oli lähemmäs kolmekymmentä. Montrealin joulujuhla oli samalla myös Pian ja Marchellon synttärit ja jäätiin sinne yöksi.

Sunnuntaina suuntasimme takaisin Montrealiin. Kävimme st. Josephin kirkossa ja Mount Royalilla. Kirkko oli tosi hieno ja oli kyllä hieno fiilis mennä vapaaehtoisesti ilman vanhempien käskyä katsomaan kirkkoa nähtävyytenä. Mount Royal on vuori (enemmänkin mäki) jonne kipusimme katsomaan näköalaa. Siellä oli paljon tavipuuhamahdollisuuksia, kuten hiihtoa, luistelua ja pulkkailua. Harmi ettei ollut aikaa tai välineitä talviurheilulle.

Danika, Minä, Erika, Vera ja kirkko

Montreal yläilmoista

Maanantaina menimme katsomaan olympiastadionia, joka olikin suljettu. Illalla suuntasimme Bell Centreen katsomaan Suomi-Kanada jääkiekko-ottelua. Olimme tietenkin tosi innoissamme, olihan tämä peli koko matkan idea. Suureksi harmiksemme Kanada teki maalin jo ensimmäisen 11 sekunnin kohdalla ja sen jälkeen toisen heti perään. Ensimmäinen erä päättyi 4-0 Kanadalle. Tokassa ja kolmannessa erässä Suomi paransi huomattavasti, mutta lopputulos oli silti surullinen: 5-0 Kanadalle. No eipä oikein voi muuta toivoa kuin että Suomen joukkue parantaa pelaamistaan ennen oikean kisan alkua.

Suomifanit Vilja ja Erika

Bell Centre oli kaksi kertaa isompi kuin Sarnian areena

Kanadan ja Suomen u20 maajoukkueet

Tiistaina matkasimme Erikan kanssa takaisin kotiin. Torontossa meillä oli kolmen tunnin vaihtoaika joten käytiin pienellä kierroksella Chinatownissa. Yhteensä kymmenen tunnin junamatka sujui tosi nopeasti ja kotiin tultuani yllätin perheeni täysin: jostain syystä he odottivat minun tulevan kotiin vasta seuraavana päivänä. Taisin kuitenkin (toivottavasti) olla iloinen yllätys!

Montrealin matka oli kokonaisuudessaan varmasti yksi parhaista kokemuksistani täällä. Hyvää seuraa, kivaa ohjelmaa ja tajuaminen siitä miten ihana paikka Petrolia onkaan elää <3

My very first wrestling tournament

OnetwothreePAM! Varmasti jokainen painija tietää että kun coach on opettanut liikkeen ja sanoo "onetwothree" niin silloin kuuluu pamauttaa kädet lattiaan ja alkaa treenata. Tänään onetwothreePAM kajahti reilusti kovempaa kun treeneissä - meiän koululla järjestettiin koulujen välinen painiturnaus. En osaa yhtään sanoa montako koulua tai painijaa oli mukana, mutta paljon niitä oli.

Painijat oli etukäteen punnittu ja jaettu painoluokkiin. Ekan vuoden painijat paini keskenään ja kokeneemmat keskenään. Tosi monissa painoluokissa oli vaan 3-5 henkilöä, ja joitain oli jouduttu siirtämään eri painoluokkiin sen takia, ettei samanpainoisia ollut tarpeeksi. Mun painoluokassa oli yksi tyttö mun oman koulun joukkueesta ja toinen tyttö, joka ei kyllä ollut ekan vuoden painija.

Meiän koulun liikkasaliin oli laitettu kolme mattoa ja katsomot oli tietysti vedetty esiin. Vaikka yksi painimatsi kestää maksimissaan vain 4 minuuttia ja painimatseja oli koko aika käynnissä, oli päivä lähinnä pelkkää odottelua. Kaikki joukkuetoverit olivat tosi kannustavia ja Erikakin tuli katsomaan mua niin ei se odottelu oikeastaan haitannut. Olin tosi nervous ja musta tuntu etten tiiä yhtään mitä oon tekemässä.

Ennen mun matseja mun painoluokassa olevat tytöt painivat vastakkain. No, kuinkas ollakkaan se ei-ensimmäisen-vuoden-painija voitti mun joukkuetoverin alle kymmenessä sekunnissa. Ei oikeen lisännyt mun itseluottamusta ja kuten varmaan arvata saattaa niin minäkin hävisin matsin häntä vastaan. Heti matsin alussa se tyttö heitti mut jotenkin sen olan yli ja jotenkin huonon näköisesti siinä kävi, koska matsi keskeytettiin ja multa tultiin varmistamaan että mun niska ei ole rikki. No mitään vakavampaa siinä ei käynyt ja jatkoin matsin loppuun, kaksi kertaa estämällä häviämisen ja sitten selätyteksi joutuen. Matsin jälkeen mulla oli semmonen fiilis että mut ois pistetty muovipussiin ja litistetty joka suunnasta, mutta henkisesti tosi hyvä olo! Tietenkin hävisin ja olisi ollut kiva voittaa, mutta mulla vaan ei tosiaan ollut mitään mahollisuuksia sitä tyttöä vastaan. Ja selvisin kuitenkin yllättävän pitkään!

Minä ja propainija just ennen kun lensin ympäri

Kiitos Erikalle kuvista!

Seuraavaksi painin sitten omaa joukkuekaveriani vastaan, mikä ei ollut yhtään kivaa, varsinkaan kun me oltiin juuri toissapäivänä työskennelty pareina! Sen ottelun voitin pisteillä 12-2 ja tosiaan tajusin että pitää alkaa keskittyä enemmän tekniikan harjoitteluun.

Loppuenlopuksi turnauksesta jäi tosi hyvä fiilis. Tunnuin saavan lisää motivaatiota treenaamiseen ja oli kiva päästä oikeasti kokeilemaan taitoja! Tää on tosiaan jotain uutta, oikeestaan ennen cross countrya en ollut kilpaillut missään urheilulajissa. Baletti oli pelkkää esiintymistä, paini on pelkkää kilpailua. Irvistelyä ja pelottavalta näyttämistä. Paini on myös opettanut mulle tosi paljon sitä "ei kipuu ei hyötyy"-liikunta-asennetta. Se jos joku potkasee sua päähän tai heittää sut maahan, ei se oikeesti satu kun hetken. Ja mitä väliä jos sattuu kun se ei oo vakavaa. Mustelmat jaloissa on ihan harmittomia. Oon myös kokenut sen pisteen kun tekee jotain niin täysillä että maistaa oksennuksen suussa. Oon oppinut että baletti tosiaan toimii hyvänä pohjana monelle lajille. Vaikka "You look a fucking ballerina" niin hyvästä kunnosta, notkeudesta ja plien käytöstä ei ikinä voi olla haittaa.

Hopeeeioohäpee - koska mun painoluokassa oli vaan
kolme tyttöä niin me kaikki saatiin mitalit

BIRTHDAY & WAITING FOR CHRISTMAS

Perjantaina oli mun synttärit, ja oli yksi parhaista päivistä täällä ollessa. Aamulla herätessäni puhelin oli täynnä suomikavereiden ja sukulaisten synttärionnitteluja. Tietenkin oletin että mun synttärit muistetaan, mutta yllätyin silti onnittelujen määrästä! Parasta oli saada Paljon onnea vaan -videotervehdys Kalliosta <3 Koulussa onnitteluja satoi pitkin päivää, ja enkuntunnilla mun luokka lauloi mulle Happy Birthday. Sain opettajalta suklaapatukan ja kaksi poikaa juoksivat Tim Hortonsiin hakemaan Timbitsejä luokalle tarjottavaksi. Hetken päästä pojat palasivat mukanaan 50 timbits laatikko luokalle ja 10 timbitsin laatikko mulle. Sen lisäksi mun kaveri Jenna oli leiponut brownieita luokalle tarjottavaksi.

Koulun jälkeen Erika tuli meille yökylään ja aiottiin leipoa mulle synttärikakku. Mun isä kuitenki sanoi että nyt on tosi huono hetki aiheuttaa sotkua keittiöön joten jätettiin kakun leipominen illaksi. Kuudelta menimme keskustaan katsomaan "Light Celebration"ia, joka oli tapahtuma jossa kaupungin jouluvalot sytytettiin. Tapahtuma oli kokonaan ilmainen sisäänpääsystä tarjottavaan ruokaan. Olimme siellä siis Erikan ja mun pikkusiskon Telsien kanssa, kunnes kaikki muutkin Petrolian vaihtarit saapuivat. Vietimme illan yhdessä Telsien ja vaihtareitten kanssa. Tapahtuman loputtua Tristan tuli hakemaan mut, Erikan ja Telsien kotiin. Kotiin tultuani mun isä pyysi mua sammuttamaan autotallin valot ja "HAPPY BIRTHDAYYYY!!!"

Autotalli oli koristeltu ja pöytä täynnä herkkuja ja kaikki mun vaihtarikaverit oli autotallissa oottamassa mua! Tristan oli järkännyt kaiken salaa ja en ollut arvannut mitään. Hehkutan mun perhettä varmaan joka postauksessa, mut ne on vaan niin loistavia! Ilta oli tosi hauska ja täydellinen lopetus synttäripäivälle.

 

Lauantai meni koko päivä valmistellessa ja ollessa Sarnian jouluparaatissa. Aamulla menimme auttamaan rekkojen (niinkun rekka ilman sitä laatikkojuttua, mikskä sitä kutsutaan? lava-auto?) koristelussa ja illalla olimme paraatissa mukana. Minä ja Tristan oltiin lelusotilaita, Telsie oli nukke, äiti oli lahjapaketti ja isä oli leijona. Kuvia mulla ei oo yhtään koska niitä ei esiintyjänä oikein pääse ottamaan.

Sunnuntai oli perhepäivä. Koristelimme kuusen sini-hopeiseksi (suomen värit!), kuuntelimme joululauluja ja rakensimme piparitalon. Piparitalon rakentaminen oli valmiin piparitalosetin kasaan liimaaminen ja koristelu - pakko sanoa että tykkään enemmän kun talo rakennetaan ihan itse tehdystä taikinasta lähtien itse. No, maassa maan tavalla ja perheessä perheen tavoilla.

Ylipäätään täällä joulun odotus on jo näkyvissä tosi paljon: pihat on täynnä jouluvaloja ja joulupukkeja ja lumiukkoja ja muita jouluisia juttuja. Lunta ei vielä ole, mutta loppuviikoksi on luvattu pakkasta, jee!