Painijat oli etukäteen punnittu ja jaettu painoluokkiin. Ekan vuoden painijat paini keskenään ja kokeneemmat keskenään. Tosi monissa painoluokissa oli vaan 3-5 henkilöä, ja joitain oli jouduttu siirtämään eri painoluokkiin sen takia, ettei samanpainoisia ollut tarpeeksi. Mun painoluokassa oli yksi tyttö mun oman koulun joukkueesta ja toinen tyttö, joka ei kyllä ollut ekan vuoden painija.
Meiän koulun liikkasaliin oli laitettu kolme mattoa ja katsomot oli tietysti vedetty esiin. Vaikka yksi painimatsi kestää maksimissaan vain 4 minuuttia ja painimatseja oli koko aika käynnissä, oli päivä lähinnä pelkkää odottelua. Kaikki joukkuetoverit olivat tosi kannustavia ja Erikakin tuli katsomaan mua niin ei se odottelu oikeastaan haitannut. Olin tosi nervous ja musta tuntu etten tiiä yhtään mitä oon tekemässä.
Ennen mun matseja mun painoluokassa olevat tytöt painivat vastakkain. No, kuinkas ollakkaan se ei-ensimmäisen-vuoden-painija voitti mun joukkuetoverin alle kymmenessä sekunnissa. Ei oikeen lisännyt mun itseluottamusta ja kuten varmaan arvata saattaa niin minäkin hävisin matsin häntä vastaan. Heti matsin alussa se tyttö heitti mut jotenkin sen olan yli ja jotenkin huonon näköisesti siinä kävi, koska matsi keskeytettiin ja multa tultiin varmistamaan että mun niska ei ole rikki. No mitään vakavampaa siinä ei käynyt ja jatkoin matsin loppuun, kaksi kertaa estämällä häviämisen ja sitten selätyteksi joutuen. Matsin jälkeen mulla oli semmonen fiilis että mut ois pistetty muovipussiin ja litistetty joka suunnasta, mutta henkisesti tosi hyvä olo! Tietenkin hävisin ja olisi ollut kiva voittaa, mutta mulla vaan ei tosiaan ollut mitään mahollisuuksia sitä tyttöä vastaan. Ja selvisin kuitenkin yllättävän pitkään!
 |
| Minä ja propainija just ennen kun lensin ympäri |
 |
| Kiitos Erikalle kuvista! |
Seuraavaksi painin sitten omaa joukkuekaveriani vastaan, mikä ei ollut yhtään kivaa, varsinkaan kun me oltiin juuri toissapäivänä työskennelty pareina! Sen ottelun voitin pisteillä 12-2 ja tosiaan tajusin että pitää alkaa keskittyä enemmän tekniikan harjoitteluun.
Loppuenlopuksi turnauksesta jäi tosi hyvä fiilis. Tunnuin saavan lisää motivaatiota treenaamiseen ja oli kiva päästä oikeasti kokeilemaan taitoja! Tää on tosiaan jotain uutta, oikeestaan ennen cross countrya en ollut kilpaillut missään urheilulajissa. Baletti oli pelkkää esiintymistä, paini on pelkkää kilpailua. Irvistelyä ja pelottavalta näyttämistä. Paini on myös opettanut mulle tosi paljon sitä "ei kipuu ei hyötyy"-liikunta-asennetta. Se jos joku potkasee sua päähän tai heittää sut maahan, ei se oikeesti satu kun hetken. Ja mitä väliä jos sattuu kun se ei oo vakavaa. Mustelmat jaloissa on ihan harmittomia. Oon myös kokenut sen pisteen kun tekee jotain niin täysillä että maistaa oksennuksen suussa. Oon oppinut että baletti tosiaan toimii hyvänä pohjana monelle lajille. Vaikka "You look a fucking ballerina" niin hyvästä kunnosta, notkeudesta ja plien käytöstä ei ikinä voi olla haittaa.
 |
| Hopeeeioohäpee - koska mun painoluokassa oli vaan kolme tyttöä niin me kaikki saatiin mitalit |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti