Eilen tuli kaksi kuukautta Kanadassa täyteen! Varmaan kaikissa muissa blogeissa seuraava lause on "ja näihin viikkoihin on mahtunut hyviä kuin huonojakin hetkiä" tai "eikä elämä tosiaan oo ollut mitään ruusuilla tanssimista". Mä en nyt niihin voi samaistua, koska mun elämä on aikalailla ollut ruusuilla tanssimista. Koska mun koulussa on tosi paljon vaihtareita, oon tietoinen siitä miten vaikeeta elämä oikeesti voi vaihdossa olla, ja oon kyllä tosi kiitollinen siitä että mun elämä loistaa.
Monet vaihtarit on kertoneet et elämän pikkuongelmatkin tuntuu tosi isoilta kun on niin kaukana ja vieraassa ympäristössä. Mä en oo tätä kuitenkaan kokenut. Mä ihan oikeesti oon niin tyytyväinen mun elämään täällä, mulla on ihana perhe ja kivoja kavereita. Tekemistä riittää ja elämänongelmat on samanlaisia pikkujuttuja kuin mitä mulla Suomessakin olisi.
Vaikka oon nyt tosi tottunut elämään täällä, tulee vieläkin uusia asioita vastaan. Yksi iso asia mitä opin tänä viikonloppuna on se, että vanhemmat tosiaan tietää ja haluaa tietää mitä niitten lapset tekee. Suomessa nuoret ei puhu kovin avoimesti vanhempien kanssa omista asioistaan, mutta täällä (ainakin mun perheessä) odotetaan kertovan vanhemmille kaiken. Ja jos ei kerro niin tällaisessa pikkukylässä (joka muuten on iso kylä näillä main) juorut löytää tiensä perille ennemmin tai myöhemmin.
Kaksi kuukautta mennyt, ja aika on kulunut ihan hirveän nopeasti! Onneksi on vielä kahdeksan jäljellä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti