torstai 16. maaliskuuta 2017

Disney World / Florida


Minä ja mun host-perhe otettiin viime keskiviikkona varaslähtö March breakiin ja lähdettiin Floridaan. Matkan pääkohteena oli tietenkin Disney World, jossa käytiin neljässä eri puistossa. Puistojen lisäksi vietimme aikaa hotellin uima-altaalla loikoillen ja aurinkoa ottaen.


Torstai / Epcot

Torstaina suuntasimme ensimmäiseen puistoon: Epcotiin. Kävimme muutamissa laitteissa/radoissa ja pääsimme tapaamaan Mikki ja Minni hiiret, Hessun ja Inside out-hahmoista ilon ja surun. 













Lauantai / Epcot / Hollywood Studios

Lauantaina suunnattiin taas Epcottiin, koska meille oli varattu lounas Disney-prinsessojen kanssa! Lounas järjestettiin "Norjassa", norjalaisessa ravintolassa. Kalliiksi tuli, mutta ruoka oli tosi hyvää ("scandinavian seafood") ja varsinkin Telsielle prinsessat oli valtava elämys.



Prinsessalounaan jälkeen matkamme jatkui Hollywood Studios -puistoon. Saavuimme perille kuitenkin jo tosi myöhään, eikä aikaa riittänyt pitkien jonojen takia kuin yhteen vuoristorataan ja yhteen show'hun.




Maanantai / Magic Kingdom

Satoi vettä, ja lämpötila putosi kahdestakymmenestä kuudesta asteesta kuuteentoista. Oli kuitenkin kiva päivä, ja päästiin näkemään kuuluisa Disney-linna sekä hieno paraati.











Tiistai / Animal Kingdom

Animal Kingdom oli ehdottomasti mun lempparipuisto. Jonotettiin ikuisuus safarikierrokselle, mutta oli sen arvoista.






Kaikenkaikkiaan matka oli tosi onnistunut, vaikka paloimmekin auringossa ja takaisin Kanadaan tultaessa rajalla tuli jotain pientä ongelmaa mun viisumin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti