Tänä viikonloppuna
oli YFU :n lähtövalmennusleiri kaikille Suomesta lähteville vaihtereille. Meitä
oli siis noin 180, eli tosi paljon! Leiri oli tosi kiva ja hyödyllinen, mutta
myös todella väsyttävä. Opin paljon uusia ja hyödyllisiä asioita ylipäätänsä
vaihdosta ja tietysti kohdemaastani Kanadasta. Leirillä käsiteltiin mm. small
talkia, ensivaikutelman antamista, sosiaalisen median käyttöä vaihdon aikana ja
kulttuurishokkia, sekä harjoiteltiin tutustumista ja pohdittiin, miten
erilaisiin odotuksiin kannattaa suhtautua. Leirillä oli YFU:n toimiston
työntekijöiden lisäksi suuri joukko vapaaehtoisia entisiä vaihtareita
kertomassa omista kokemuksistaan ja antamassa vastauksia kysymyksiin.
Kuvia en ottanut
leirillä melkein yhtään, kännykkä pysyi koko viikonlopun huoneessa, ja käytin
sitä vain kerran koko leirin aikana. Vaikka ohjelmasta suurin osa oli
luentotyyppisiä, ei minulla kertaakaan ollut tylsää. Ohjelma oli tiivis, eikä
taukoja juurikaan ollut. Juttelin silti tosi monelle vaihtarille ja oli kiva
päästä kuulemaan muiden sijoituksista, tulevista host-perheistä ja odotuksista.
Meidät oli etukäteen jaettu ryhmiin kohdemaiden mukaan. Itse olin Yhdysvaltoihin
lähtevien ryhmässä, sillä Kanadaan lähtijöitä on vain kolme.
Lauantai alkoi aikaisella
herätyksellä ja matkan kohti Tamperetta aloitin klo 6.45. Meillä oli bussikuljetus
Tampereelta leirikeskus Marttiseen, johon oli vähän yli tunnin bussimatka.
Bussissa oli hyvin aikaa tutustua vieressä istuvaan vaihtariin, ja matka sujui
nopeasti. Leiri aloitettiin Welcome-tilaisuudella, jossa kerrottiin leirin
kulusta ja muusta tärkeästä. Sen jälkeen oli ruoka, jonka jälkeen Yhdysvaltalainen
Trent piti meille workshopin small talkista (”it’s in finnish paskanjauhanta”),
kontaktista muihin ihmisiin, silmiin katsomisesta ja kehonkielestä.
Harjoittelimme tutustumista ja vieraiden ihmisten kanssa juttelemista tylsistä
asioista. Paja oli tosi kiinnostava ja varmasti hyödyllinen vaihtovuotta
ajatellen!
Lauantaina oli myös
luentotyyppinen info käytännönjärjestelyistä ja YFU:n toiminnasta kohdemaassa.
Niiden lisäksi keskusteltiin sosiaalisen median käytöstä kohdemaassa ja siitä,
miten vaihdon aikana somea kannattaa tai ei kannata käyttää. Keskustelimme
siitä, mitä sosiaaliseen mediaan saa vaihto-oppilaana laittaa, ja erilaisista
yhteydenpitotavoista Suomeen.
Lauantain
kivoimpia juttuja olivat ehkä YFU Games, joka oli siis turnaus eri joukkueiden
välillä. Lajeja oli monia erilaisia, joissa tarvittiin mm. älykkyyttä,
juoksutaitoa ja improvisaatiokykyä. Lauantain iltaohjelma oli myös aivan mahtava!
Sen järjestäjänä toimi Trent, joka aamulla oli pitänyt kommunikaatio-opetusta.
Iltaohjelmassa esiintyi improvisaatioryhmä, ja esitys oli todella hauska!
Sunnuntai lähti
aamupalan jälkeen käyntiin aamujumpalla, jonka jälkeen alkoi taas luennoinnit. Luentotyyppisten
infojen jälkeen käsittelimme ryhmittäin eri maiden stereotypioita ja
kulttuurieroja. Puhuimme paljon omista, mutta myös koulun ja host-perheen
odotuksista ja niihin suhtautumisesta. Sunnuntaina meillä oli aikaa varattu
pelkästään kohdemaan entiseltä vaihtarilta kyselemiseen. Se oli superhyvä
mahdollisuus kysyä kaikista mieltä askarruttaneista asioista.
Viimeisenä ennen
kotimatkaa entiset vaihtarit antoivat vinkkejä vaihtovuoteen, kertoivat mitä olisivat
halunneet tehdä toisin tai jotain hauskaa omasta vaihtovuodestaan. Tunnelma oli
leirillä avoin ja kaikki uskalsivat jutella tuntemattomille. Tutustuin tosi
moniin, ja erityisesti muihin Kanadaan lähtijöihin tutustuminen oli mahtavaa!
Hyvä postaus ja kiva kuulla et meihi muihinki kanadalaisii oli hauska tutustuu ;) toivottavasti nähää viel suomikokkailun merkeis enne syyskuuta! :)
VastaaPoistaKiitos, ja totta kai oli kiva tutustua! :D Ja joo, nähdään toki!!! :)
Poista